Adventinaikaan...

 Kotona on jouluista tunnelmaa. Adventtikynttilöistä ensimmäinen syttyy.

Aina silloin tällöin huomaan, että nykyajan suurkulutuksen keskellä en omistakaan kaikkea tarvitsemaani. Adventtikynttilänjalkaa minulla ei ollut. Aivonystyrät kuumina mietiskelin, mistä halvalla eli mitään ostamatta saisin sellaisen. Sopivia lasipurkkeja ei löytynyt, muovisia kylläkin. Ensin ajattelin, että  suolan avulla uskallan muovisessa rasiassa kynttilää polttaa. Käytännössä huomasin, että kilo suolaa ei olisi riittänyt tarpeisiini. Lopulta keksin, että alumiinifoliolla saan kynttilät pysymään pystyssä ja foliohan ei pala. Ripaus suolaa kruunaa jokaisen hienon aterian, niin myös tämän somisteen.


 Piparin tuoksua...


 Piparintuoksuisessa kodissa on mukava puuhailla sitä sun tätä...




Joulumyyjäiset lähestyvät kovaa kyytiä ja nukenvaatebisnes pyörii kovaa vauhtia. Sopivan sovitusmallin puutteessa olen joutunut soittelemaan pitkin Suomea ja tiedustelemaan peruskokoisen vauvanuken käsivarren ympärystä, se kun tuntui jäävän kovin pieneksi ompelemissani prinsessamekoissa.












Varsinkin tuossa pinkissä leningissä.


Pinkki mekko on ommeltu violetilla langalla (ja vähän mustallakin kun en jaksanut puolata). Periaatteeni nukenvaatteissa on tehdä käytössä kestävää, ettei vaate menisi ensimmäisessä leikissä rikki. Joskus estetiikka jää siis huomioimatta, kun tikkailen hihoja yms. lujasti paikoilleen.

Sininenkin on suloinen, eikö? Siinä käytin materiaalina vuosia varastoissani pyörinyttä H&M:n samettihametta (koko 34 ja malli sairaan lyhyt) ja niin ikään vuosia omistuksessani ollutta pitsinauhaa. Viimeinen pala kyseistä pitsinauhaa tuli nyt käytettyä, hyvä minä! Kyllä sitä tulikin moneen paikkaan ommeltua...

Nuken mekot on siis suurinpiirtein kaavoilla tehty (SK-lehti 10/97 eli antiikkia). Sinisessä on tarranauha kyljessä ja pinkissä selässä. Sinisessä jätin lisäksi toisen olkasauman auki, ja toivon että sen saa jotenkin nukelle puettua.

"Sik sak sokkeloks!" Näinhän kuului lapsena suositun leikin nimi, käsky ja kehoitus. Vielä aikuisenakin samaan leikkiin pääsee mukaan, kun yrittää selvittää sotkuun menneitä lankoja. Ostin kullankeltaista Elävästä kaupasta, kolmella eurolla useampi pikku vyyhti. Olivat vain kovasti sotkussa. Tein heti yhden pipon.


Lisäksi kuva salaisuuksien sukista, ystävälle menossa lahjaksi...

Jouluun valmistautumista...

ja pieniä ihanuuksia!


Olin kutsunut vieraita ja mieli oli askaroinut jouluisen sisustuksen jokavuotisen ongelman parissa. Keittiöön ei koskaan löydy tarpeeksi kaunista joulun odotusajan pöytäliinaa.


Luulin kangaskätköjeni sisältävän enemmän punaista (herkullisen väristä, muuten) pellavaa kuin mitä sieltä löysin. Olen kai parin vuoden sisään tuhonnut moneen pikkuompelukseen / askareeseen puolitoista metriä laatupellavaa. No, onneksi törmäsin varastojenkaiveluretkelläni toiseen kangasvaihtoehtoon.


Leikkasin liinan kokoisen kankaasta ja ompelin reunoihin siksakkia kun en jaksanut selvitellä saumurin lankoja (taas ne on sotkussa). Sitten taitoin nurkat ja reunat nurjalle sekä ompelin ne kapealla siksakilla läpi liinan tai jotain sinnepäin. Ompeleet siis on näkyvissä. Yllä oleva liinahan on sitten eri kuin alla, koska ensimmäisestä tuli liian lyhyt, niin piti tehdä vielä toinen. Onneksi oli kangasta. Vähän tuli kulunutta kohtaa sitten tuohon toiseen liinaan, mutta aina ei voi voittaa. Hieno silti, ainakin kynttilän valossa.



Edellisissä postauksissa mainitsemieni polkypyöräkauppojen yhteydessä sain tämänkin kauniin punasinivalkoraitaisen kankaan. Mummot on eri reiluja kun ne lahjoittelee vanhoja kankaitaan mm. minulle. Kun omat lapset eivät osaa kuulemma arvostaa, niin antavat sitten meille jotka sopivalla hetkellä ilmoittaudumme käsityönharrastajiksi. (Miksikähän nimeni yhteyteen liitetään toisinaan sen pienen eläimen nimi... hamstr... tai jotain sinnepäin?)











Tein samaiseen keittiöön ikkunaan herttaisia lumihiutaleita, valkoisesta kartongista herkullisella hienosokerikuorrutteella. Aika liimainen esitys, mutta menettelee varsinkin hämärässä.




 Sitten joululahjapaljastuksia osa XIV...

...sisko(t), silmät kiinni... Kukaan ei sitten aattona varmaan arvaa kenen nimi minulle tuli siinä arvonnassa...? Toivottavasti sininen ei ole inhokkiväri. Lankoina tässä Puro - Aallokko (100% villaa) ja turkoosi Rose Mohair (65% akryyli / 35% mohair) ja puikkoina käytin 10-vahvuisia kömpelöetä muovipuikkoloeta.

Jos mietit, mikä kumma tuo sitten on,  et sitä ainakaan kuvan perusteella voi päätellä. Voin kertoa kuitenkin, että asuste... tai jokin sellainen.

Innostuin oikein neulomaan tuollaista paksua (= helppo ja nopea eli sopii meille kärsivällisille neulojille oikein hyvin). Tein samaan syssyyn muitakin tuotteita samaan siniseen sarjaan... No, pitänee laittaa ne tänne vaikka joulun jälkeen, muuten saan syytteen Joulusalaisuuksien Neuvostolta liiallisista paljastuksista ja lasten ja/tai/sekäettäsamaasiahanneon/vaikka siskojen mielten pahoittamisesta.

Talven tuloa...

vai kesä keskell´ juhannusta?

Päivänä muuanna tekaisin itseni ja lähimmäisteni iloksi kartonkista punatulkkuja ja keltatulkkuja. Siis keltatulkku = siis niitä samanlaisia kuin punatulkut, mutta enemmän keltaista kuin punaista. Lajimääritelmä siis aukoton.

Punamahaisia kahta mallia ja keltaisia yhtä. Olin hirveän taitava. Mallia otin internetin kuvahaun tuloksena saamistani linnun kuvista ja sovelsin kovasti itse.

Mustaa kartonkia en löytänyt niin käytin tumman sinistä. Hyvin se kävi. Leikkasin ja liimasin.

Tänään olen puhdistanut ompelukonetta. Ja öljynnyt. Öljyä kului puoli pulloa. Löysin paljon pölyä ja hukkasin vain yhden ruuvin. 

Tämä siis siitä syystä, että kone teki tenän, ei ommellut enää mitään ja oli tosi raskasta pyörittää käsipyörääkään eteenpäin.

Sitä öljyä sitten tippuu lähiaikoina, ajattelin ja ompelin seuraavaksi kesäistä kukkaketoa. Johtoajatuksenani saada vaan tikkiä ulos koneesta, että enimmät öljyt valuis johonkin ei-niin-tärkeälle-kankaalle.

Ihminen tarvitsee kasseja. Tein tuollaisen kirjastokassiksi sopivan. Kangas on jotain vahvaa. Pellavaa? Kerran puoli-ilmaiseksi ostin eräältä vanhalta rouvashenkilöltä - polkupyöräkauppojen yhteydessä.

 Leikkasin vihreitä varsia. Ompelin ne siksakilla. Lankana violetti ja alulankana joku muu. Leikkasin kankaan palasia ja taittelin niistä kukkasia, helppoa kuin heinänteko. Ompelin ne päällitikkaamalla  suoralla ompeleella.

Hihna on hyvän pituinen. Mittasin vanhemmasta kassista. Hihnaa ja muutakin kassia koristelin koneen ainoalla läheskään nätillä tikillä kaikilla eri väreillä. Pistin muuten lopuksi vielä napin tuohon keskelle niin kassia saa vähän kiinnemmäksi.

Kukat ja varret on  kaikkia eri kankaita (tafti, silkki, pellava, epämääränen jne) ja ne varmaan tuosta alkaa rispaantua niin että oon ihan kummassa taas noitten eriväristen langanpätkien kanssa...

Mutta eikö olekin kiva? Iloinen kukkakassi. : )

Tekemättömien töiden välttelyä...

... on ainakin tämä kirjoittaminen. Mutta kun edellisestä on jo niin pitkä aika...

Peikkotyttö Ella sai ensiapua jalkineen koossapysymiseen. Ennen se oli nuppineulalla kiinni, mutta onneksi kaverilta löytyi huovutusneula. Sillä sitten pistelin villaa ja kuvittelin osaavani homman. On se ainakin  siistimmän näköinen kuin ennen.

Eräältä kaveriltani tuolta toiselta puolen tietä sain lainaan kirjan. Hirmuisen tylsä se oli, mutta uutta siitä kuitenkin oppi, joten kiitokseksi ajattelin neuloa hänelle villasukat. Lankana Polku ja Nalle. Ohjeessa käskettiin käyttää Seittemää veljestä, mutta ohjeet on tehty sovellettaviksi! Paksut ja lämpimät niistä ainakin on tulossa, toivottavasti ne ovat sopivan kokoiset.

Tää joulun alainen aika on jännittävää ja siksi harmittaa kun ei ihan kaikkee voi blogailla. Sitten joulun jälkeen tulee varmaan 562 erilaista härpäkettä julkaistua, kun ei enää tarvitse peljätä salaisuuksien paljastumista.

Alimmassa kuvassa uusin tuhansista tekemistäni ruusukkeista. Tällä kertaa värinä on violetti, vihreitten lehtien kera. Lehtiin olen tyytyväinen, sain taiteltua ne tolleen tosi elegantisti! Kuvassa näkyvä koru shoppailtu. Se on pajatuote paikallisesta Elävästä kaupasta (hajosi jo ennen käyttöä, mutta on tosi nätti silti). Alla näkyvä hurmaavan värinen syksyinen  neule on ensimmäisestä bloggauksesta tuttu hartialämmitin.

Kopiontia...

... ja omaa designiä.


Nappasin jonkinlaista ideaa Korventien blogista tuollaiseen pipoon...

(Tämä on taas niitä, kummitytöt ja muut lapset menkööt peiton alle piiloon postauksia.)



Tein sen mustalla seitsemällä veljeksellä ja kuvioksi polkua kaksikerroin. Värit on iloiset, eikö? Kuvio ei ole ihan niin hieno kuin Korventien taiturilla, mutta en voinu kattoa mallia ku en ollut netin ääressä.




Ja pipostahan tuli siis liian pieni, niin tein sitten toisenkin. Siitä ei ole nyt kuvaa. Sitten tein lapaset, yritin tuon pienemmän kokoiset, mutta tulikin aikuisen kokoiset. Tein sitten pienemmätkin. Eli kaverille kans. Pikkukaverille ja isommalle. Tosiaan, nyt kuva vain tuosta ensimmäisestä lakista, pitää lisätä muista kuva, kunhan saan kameran ja kuvattavat tuotteet samaan tilaan hetkeksi.





Otsikon lupaamaa designiä on viime viikonloppuna ensiesiintymisensä saanut keltainen leninkini.




Kangas on aitoa vintagea, ostettu torilta suurkirppikseltä entisiltä omistajilta. Herttaisia vanhoja tätejä, jotka myivät pilkkahintaan hienoja vanhoja kankaitaan. Isona minustakin tulee sellainen... toivottavasti!


Malli on oma, mukailee ehkä hieman jotain kaksikymmentäluvun tyyliä...



Kolmanneksi kuvaksi laitan huvittavan kuvan kylppärin puolelta... Viesti hammastahnaputken sisällä asuvalta kivalta pikku keijulta?  

Onnistumisen iloa...

lauantaina.

Reippahasti kävi askelet lakanoitten kanssa pyykkikoneelle ja täkin kanssa parvekkeelle. Näin alkoi iloinen ja onnistumisten täyttämä puuhastelupäivä. Koko päivän touhusin niin paljon, etten enää muista kaikkea. Yritän lukijoitteni iloksi muistella joitakin sattumia.

Kaunis on tämäkin Taisto katsoa

Sisareni saavuttua perjantaina kävimme varaamassa akvaarioliikkeessä taistelukalan. Innostuksen vallassa lähdimme hakemaan tuota komistusta. Liikkeesä marssin määrätietoisesti sen akvarion luo, jossa kala oli edellisenä päivänä ollut. Ilokseni huomasin, että kala oli hävinnyt ja varattu-lappu oli siirretty vieiseen akvaarioon, jossa majaili possun värinen lajitoveri. Hetken rauhoituttuani pyysin myyjää apuun ja selitin varanneeni kalan, jota ei enää ole. Hetken asiaa selvitettyään myyjä totesi, että joku asiakas on siirtänyt lapun saadakseen minun varaamani kalan. Harmini niellen valitsin seuraavaksi kauneimman yksilön ja suunistin kotiin jatkamaan askareitani.

Laitettuani ruuan aloin kuoria omenoita hilloa varten. Edellisestä hillosta tuli marmelaadia ja nyt halusin tehdä hilloa. Kuorin 2,5 kiloa omenoita, pilkoin ne ja laitoin kattilaan hiljaiselle nuotiolle kiehumaan. Seuraavassa elämässä toivoisin omistavani hieman suurempia kattiloita, että omenoiten ei tarvitsisi ahdistua.

Peittopyykki

Kun omenat olivat turvallisesti kiehumassa päätin petata petini. Selvisi, että lintuystävämme oli käyttänyt peittoani wc:nä. Tästä ilostuneena ryhdyin pyykkäriksi. Ain laulain työtäs tee niin ulostekin liukenee. Ei pienestä keltaisesta läntistä pidä välittämän. Vieraspeitto käyttöön ja oma kuivumaan.



 Nyt hillontekele oli siinä vaiheessa, että piti lisätä kilo hillosokeria. Sokerin lisättyäni painuin suihkuun ja totesin, että hillo purkautuu kattilasta erinomaisen hyvin. No, onneksi olen niin salaman nopea, että jotain sain pelastetuksi. Totuuden nimissä joudun kiittämään asuintovereitani suunnattoman hyvästä reaktiokyvystä ja oma-aloitteisuudesta katastrofitilanteessa.

Puuhakkaan päivän jälkeen voin ilolla jäädä odottelemaan maistiaisia hillosta. Positiivisena henkilönä tiedän sen onnistuneen erinomaisen hyvin. Haasteena on säilyttää kielensä nautinnon hetkinä.

Memento mori...

taidetta!


Eli suomennettuna; "muista, että olet kuolevainen".

Tästä aiheestahan minulla on jatkuvasti esillä taideteoksia!

Teoksiini liittyy usein vahvaa symboliikkaa elämän haavoittuvuudesta ja kuoleman jatkuvasta vaanimisesta nurkan takana.

Perinteisessä memento mori -taiteessa on käytetty stereotyyppisiä kuoleman symboleja, esim. lakastuneita kukkia, peilejä, kynttilöitä, pääkalloa... kaikkea mikä muistuttaa meitä omasta katoavaisuudestamme.

Kysehän ei ole siitä, että en vain muista kastella kukkiani tai heittää niitä niiden kuoltua biojätteeseen... :)

Kirjansidonta etenee...

hitaasti mutta varmasti!

Pitkin viikkoa aina kun olen malttanut pysähtyä hetkeksi paikalleni, olen vienyt kirjansidontaprojektiani eteenpäin. Teen kahta "roskapaperikirjaa" ja muutamaa väripaperikirjaa.

Löysin kätköistäni hempeän pastelleja värillisiä papereita kunnon nipun - ja kummilapsille nyt varoituksen sana, ei kannata lukea tätäkään blogikirjoitusta jos uskoo vielä erään tietyn valkopartaisen miehen tonttuineen oikeasti kustantavan ja tuottavan kaiken sen lahja/tavaramäärän mikä jouluaattoisin jaetaan kaikille maailman kilteille lapsille (ja aikuisille).

Enää kaksi ja vähän päälle kuukautta niin on taas se aika! Odotavin mielin... Näin täti-ihmisenä on mukava kerryttää tuonne kaappien perille jo heinäkuusta lähtien kaikenlaista kivaa vastaisen varalle, uskotkos sen?

Kirjansidontaraportti:

Taittelin ensin paperit kuitusuunnaan mukaan kahtia ja niputin vihkoiksi.
Vihko= neljä arkkia. Kuitusuunta= mystinen juttu.

Leikkasin kaverin leikkurilla vähän nätimmät reunat vihkoihin. Muuten sisemmät olis aina tulleet ulommaksi kuin päällemmät u see.

Pistin merkkejä vihkoihin, yritin kaikkiin suht. samoihin kohtiin. Järeällä mattoveitsellä iskin reiät merkkien kohdalle, niin että keskiaukeamillekin näkyi edes pienet viillot.

Jossain välissä lisäsin päällimmäisen ja alimmaisen vihon päälle ns. etulehtipaperit vähän tukevammasta paperista ts. kartongista.
Etulehtipaperi= se yleensä tyhjä aukeama/ sivu kirjan alussa ja lopussa, millä käytännössä liimataan kannet sivuihin.

Sitten otin neulan ja lankaa.
Kirjansidontalanka= minun tapauksessani keltainen tikkauslanka, mihin yritin saada vahapintaa tuikkukynttilän kyljestä.

Ompelin luultavasti kaikkia kirjansidonnan opettajan oppeja rikkoen nippuja yhteen siks sak sokkelos vaan, solmuja sinne tänne.

Kun kaikki vihkot (suoraselkaisessä kirjassa mieluiten enintään kymmenen) yhteen olivat ommellut lisäsin liimaa. Ai niin, olin laittanut sinne noita lakananpalasia (ne taisi olla pintinauhoja). Laitoin niihinkin liimaa. Pistin hetkeksi painon alle =liisteripullo).
Kirjansidontaliima= joku sanoi että joku oli sanonut että kun laittaa liisteriä ja erikeeperiä puolet ja puolet, niin syntynyttä seosta voi käyttää kirjansidonnassa. Tiedä häntä sitten, vähän tuhraamiseksi meni, mutta onhan siitä jo monta vuotta kun tein tätä hommaa viimeksi. Hurjien postikulujen vuoksi en raskinut tilata netistä löytämältäni sivustolta oikeaa kirjansidontaliimaa.

Tein kirjoihin hienot kapiteelit trikoosta. Ne on vaan koristeet, piste iin päälle ja nyrkki silmään. Kapea rullautuva trikookaistale trikookäänteen alle, leikataan kuivuttua juuri kirjan selän levyiseksi. Liimataan paikalleen. Kapiteeli= liimainen kangaskappale, joka töröttää kirjan ylä- ja alalaidassa, ei mainittavaa funktiota, voi tosin tuoda väriä kirjaan.

Ja ai niin, kirjanmerkkinauhat (tässä tapauksessa kokoelma eri lähteistä peräisin olevia satiininauhoja [nuken kastemekosta jäi sinistä, neulepaitojen hartioista ihanaa keltaista jne]) pistettiin (liimattiin) paikalleen ennen kapiteelin kiinnittämistä.

Sitten leikkasin kannet, pääty jostain vesivärivihkon kannesta, kannet paksusta kolmen millin konepahvista. Yhdistin päädyn kansiin ns. yhdistelmäpaperilla. Voinen mainita, että em. paperi menee helposti rikki jos laittaa liikaa liimaa. Se vaan syöpyy puhki kun sitä liimaa sutii vasta viidettä kerrosta, kummallista.

Asetin kirjan kansien väliin ja mittasin kannet oikean kokoisiksi ts. leikkasin ylimääräiset pois. (Mattoveitsi ja näppivoimat on kova juttu, isona hankin metalliviivottimen, niin ei ole niin suru katsoa miten muoviviivaimelle käy tässä hommassa. )

Leikkasin jostain kankaasta kannenpäällystysmateriaalia. Kaverin kätköistä löytyi tuollaista raitakuosia, mikä sopii mainiosti sivujen iloiseen värimaailmaan.

Sivelin liimaa sinne sun tänne ja länttäsin kansikankaan paikalleen. Tuhrasin liiman kans ja sen sellaista. Kai ne jotenkin tarttu kiinni. Levitin liimaa kansien sisäpuolille ja päätyyn ja niin iskin kirjan paikoilleen. Toivoin parasta ja pistin kirjan painumaan jonnekin kirjapinon tai sängynpäädyn alle. Minne milloinkin.

Pääosin olen tyytyväinen tähän urakkaan, kun lopulta aloin tulla toimeen tuon liimankin kanssa. Kuulemma ne liimatahrat on se juttu, että on käsintehtyä?

Lisäsin vielä pari kuvaa tähän tekstiin. Viimeisessä kuvassa on suttupaperikirjanen, joka on liimasta jäykkä, se kun on ensimmäinen kirjani kolmen vuoden tauon jälkeen niin tuntui että eihän sitä osaa enää mitään. Kannet on kuitenkin periaatteessa hienot, varsinkin helmet ja kukan varret. : ) Näillä mennään!

Tilataideteoksia ja neulontaa...

sik sak sokkeloks!

En osaa päättää mihin käsityöhön käyttäisin aikani, kun on niin paljon kaikkia kivoja vaihtoehtoja. Taidetta, käyttökäsityötä, joululahjoja...

Kaksivuotiaan kummitytön jalan kokoa olen yrittänyt viime päivinä arvailla. Neuloin jo nopsasti toisen sukan, sen parikin on kovaa kyytiä valmistumassa. Lempeän oranssit sukat valkealla ja ruskealla piristettynä. Lanka muistaakseni perinteistä seitsemää veljestä.

Olen pitkän ajan jälkeen löytänyt itsestäni ripauksen taiteilijaa. Teokseni "Kivetön metsä" saa tässä blogitekstissä ensi-iltansa.

Ihailkaa sen ylevää symboliikkaa! Teokseni kuvastaa postmodernin aikakauden ihmisen semanttisen mentaalista pyrkimystä kohti ns. suuria kertomuksia ja todellista oman itsen ja koherenssin tunteen hallintaa sisältäen samalla viitteen antikausaaliseen postkontekstuaaliseen intermetakonjunktioon, mikä välittyykin usein parhaiten juuri meneillään olevan, 2000-luvun, alku-, keski- ja jälkiekspressionistisen kauden töissä.

Taidettahan ei koskaan voi täysin selittää. Se miten työn tekijä itse näkee teoksen, on usein jotain täysin muuta kuin miten teoksen katsoja sen näkee. Niin on varmaan tässäkin työssäni. Kertokaa vapaasti työni herättämistä ajatuksista, niitä on aina mukava kuulla.