maanantai 26. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa...

... pääsen bloggamaan.

On tullut taas puuhailtua kaikenlaista 
mutta ei se vissiin ole 
täällä blogin puolella oikein näkynyt. 

Pistänpä teille pari kuvaa 
niin nehän ne 
kertoo enemmän kuin 
tuhat sanaa. 



Askartelin kaakaopurkin päälle herkän mutta piikkitukkaisen örkin
Toimi palautteen kerääjä eräällä leirillä.

Allergiakotiin helppohoitoinen lemmikki.

 Piti vaan leikata selästä auki 
että sain ulos ne paperilippuset 
mitä se oli syönyt 
ku en muistanut semmosia miettiä tehdessä.

Örkillä on herne nenässä. Ei tule pois vaikka kuinka ravistelisi.

 Syksyn aikana olen paljolti piirrellyt. Alla tilaustöitä lapsille.

2D-muumitalo kartongista. Niin iso kuin arkista sain.

Mamma. Menossa em. taloon.

 Kaiken kun päällystää kontaktimuovilla niin ne säilyy pitempään siistinä.
 
Toimiskohan vinkki myös neuleihin sovellettuna? 


 Sain tehtyä kesken olleet kestovihannespussit
Vein lahjaksi ystävälle kun olin joskus kauan sitten luvannut. 

Itellä nämä on kyllä nykyään pesupussina.  
Niitäkin tarvitaan. 

Neljä uudenkarheaa kestohevipussia. Solmittavat nauhat.
Omppukin viihtyy pitsipussissa. Omenat kuvausreksiviittaa, eivät liity tapaukseen.


Niin kun siis ystävällä oli synttärit. 
Siksi em. pussitkin valmistuivat.

Äkkiä ompelin käsin sydämellisen  heijastinlahjan.


Paperista symmetrinen sydämen malli, sitten leikkasin villakankaasta.

Ripustuslenkki harmaata satiininauhaa. Heijastikangas semmosesta keltasesta liivistä.

Ompelin käsin. Väkersin ripustusnauhan oikein tiukasti.
Valmis! Söpö vaikka sanonkin ite.
Heijastimen toimimisen testasin kameran salamalla.

 <3
 Vain parvi pienoisten lintusien... 
Löysin viime syksyn linnut pöytälaatikosta. 

Oli ne vähän rutussa

Otin niistä mallin uusiin

Yllä vanhemmat, alla uudemmat.

Väritkin on uudemmissa raikkaammat.

Keittiön ikkunaan ne kaikki lennähtivät tuomaan iloa.

Jotain haluaisin omaankin ikkunaan ripustaa. 

Voisin tehdä tähden
(Tai ostaa mutta kun osaan siis tehdä itekin.)

Kun mulla on ylimääräinen puikulalampunjohto tuolla kaapissa. 
Tähti siitä vain on kadonnut. 

Tein pikkutähtösen netistä löytämäni mallin mukaan.

Kullanväristä kartonkia, ah!

 Suikaleita 12 kpl. Tässä suoraan ohjeesta suikaleen mitat: 0,7cm kertaa 15 cm.

Ohjeet täältä.


Siitä tuli nätti. Mitä enemmän liimaa, sitä...?

Sitten liimailin ja pujottelin suikaleita hetken. 
Nopsa homma. 

Lopputuloksen näyttävyyteen nähden helppo askartelu.



Ripustin tähden lamppuun.

Sievähän se on.


 Joulu tulee, oletko valmis? 
Joulu avattiin toissapäivänä tässä kaupungissa ilotulituksella (ei kuvassa). 
Katselin sitä oman kodin ikkunasta.  

Oli hienoja isoja raketteja!
(Mutta sydämmessä tunsin piston siitä rahan ja saasteen määrästä.)


Hyvää joulunodotusta!



 Memento mori. 

Ota silmä käteen ja katso.


Lasit pöydälle yöksi. Miksei myös silmät?

perjantai 31. elokuuta 2012

Satoa....

Ilahdutan teitä elonkorjuulla. Olen ahkeroinut metsässä ja vesien äärellä, sekä keittiössä. Kuvassa oleva jogurtti inoitti kirjoittamaan. Olin niin iloinen onnistuessani sen valmistuksessa. Samalla kokeilen, miltä tällainen syksyisen tumma ulkoasu tuntuu. Jos se ei miellytä, muuttanen sen valoisammaksi.




Valmista jugurttia


Toisinaan tekstiä tuntuu tulevan värein höystettynä, mutta joskus on näitä hetkiä, ettei suju. Kuvilla kerron sen, mitä en osaa kirjoittaa.

Ruohonleikkuri
Pesonen rouvinensa

Tiput ovat kasvaneet kovasti, kuten pesosen kilpailijakin
Ihailkaa värejä















Pesosen pyrstö
Toisen kukon pyrstö















Mummon kukkaloistoa.











Kimppu kiitoksesksi tekemästäni työstä.















Tunnistatko kuvan paikan Ystäväni?









Vähän kerrallaan



     





Aamiainen







Alkuasukkaat muuttivat päiväkodin pihaan








Jokimaisema



















Häiriö?




Vastakkaiset taivaanrannat Kaunispään kupeessa.


Aamu
Minä tässä välissä

Ilta






Kurrelta terveisiä








maanantai 30. heinäkuuta 2012

Iloisin mielin...

...helteestä huolimatta.   


 Ihan vasta tein vauvalle mekon. 

Edessä rusetti ja vastalaskos. Takana tarrahauha.


Tein loppukankaasta hatun

Kokoon osviittaa siskon pojan neuvolakortista.  
Koossa 62 päänympärys voisi olla 42 cm. 

  Lakkeilu oli hauskaa


  
Vuorina taftia, luonnossa kauniimpaa.

*

Kirpparikierroksen aarre.

Kurkkaan kaloja.
Sehän on järvihirviö-kirja!
  
muistoja lapsuudesta

*
 
Olin kenkäkurssilla!

 Opettelin valmistamaan perinteiset lapin kengät,
 lapikkaat
eli kurpposet

Paikallislehdestä tuttu termi on kurpokkaat.


Valmiit kengät mehiläisvahattuina.

Kenkien tekoon liittyi runsaasti eri työvaiheita.
 Leikattiin nahkoja, pisteltiin naskalilla reikiä ja ommeltiin. 

Nahkat nautaa ja poroa.
 Pohjiin lisäksi puuta ja muovia.

 Enimmän aikaa kengät olivat lestillä.
Lestit ja niiden päällä tehdyt  kengät.
Sen päälle kenkä kiskottiin ja naulattiin,
 kun varret, ääri ja iltti
oli ommeltu yhteen.
Ja kenkiä oli liotettu vedessä aikansa.  


Ääriä vailla. Termi "kevytkenkäinen" tullee tästä.

Kengät lestillä, ilman pohjia.

"Painaa villaisella".

 Villalla hankaaminen teki nahkaosat vedenpitäviksi. 

Sain käyttää erinäisiä jännittäviä työkaluja. 
Hiomakoneesta ei tullut edes haavoja.

Naskali ja mattopuukko olivat teräviä. 
Neulat meni hirmu helposti poikki (á 2 e).
Laastarikulut sisältyivät kurssimaksuun.

Ohentaminen jalosti arvatenkin luonnetta.

Liima kuivuu. Kenkä odottaa rantinauhaa.

Puunaulojen hakkaamista kantapäähän.

Kolmiot nauhojen päissä alkoivat näyttää tylsiltä... 



Ompelinkin ruusut.
Kolmiot piilotin. 

 Huomasitte kai, että tekeminen oli kovasti hauskaa?


*

Memento mori 

Pyörähuollosta.
Pitäsköhän opetella tekemään ihan itse?