maanantai 3. lokakuuta 2011

Kirjansidonta etenee...

hitaasti mutta varmasti!

Pitkin viikkoa aina kun olen malttanut pysähtyä hetkeksi paikalleni, olen vienyt kirjansidontaprojektiani eteenpäin. Teen kahta "roskapaperikirjaa" ja muutamaa väripaperikirjaa.

Löysin kätköistäni hempeän pastelleja värillisiä papereita kunnon nipun - ja kummilapsille nyt varoituksen sana, ei kannata lukea tätäkään blogikirjoitusta jos uskoo vielä erään tietyn valkopartaisen miehen tonttuineen oikeasti kustantavan ja tuottavan kaiken sen lahja/tavaramäärän mikä jouluaattoisin jaetaan kaikille maailman kilteille lapsille (ja aikuisille).

Enää kaksi ja vähän päälle kuukautta niin on taas se aika! Odotavin mielin... Näin täti-ihmisenä on mukava kerryttää tuonne kaappien perille jo heinäkuusta lähtien kaikenlaista kivaa vastaisen varalle, uskotkos sen?




Kirjansidontaraportti:

Taittelin ensin paperit kuitusuunnaan mukaan kahtia ja niputin vihkoiksi.
Vihko= neljä arkkia. Kuitusuunta= mystinen juttu.




Leikkasin kaverin leikkurilla vähän nätimmät reunat vihkoihin. Muuten sisemmät olis aina tulleet ulommaksi kuin päällemmät u see.




Pistin merkkejä vihkoihin, yritin kaikkiin suht. samoihin kohtiin. Järeällä mattoveitsellä iskin reiät merkkien kohdalle, niin että keskiaukeamillekin näkyi edes pienet viillot.

Jossain välissä lisäsin päällimmäisen ja alimmaisen vihon päälle ns. etulehtipaperit vähän tukevammasta paperista ts. kartongista.
Etulehtipaperi= se yleensä tyhjä aukeama/ sivu kirjan alussa ja lopussa, millä käytännössä liimataan kannet sivuihin.

Sitten otin neulan ja lankaa.
Kirjansidontalanka= minun tapauksessani keltainen tikkauslanka, mihin yritin saada vahapintaa tuikkukynttilän kyljestä.




Ompelin luultavasti kaikkia kirjansidonnan opettajan oppeja rikkoen nippuja yhteen siks sak sokkelos vaan, solmuja sinne tänne.

Kun kaikki vihkot (suoraselkaisessä kirjassa mieluiten enintään kymmenen) yhteen olivat ommellut lisäsin liimaa. Ai niin, olin laittanut sinne noita lakananpalasia (ne taisi olla pintinauhoja). Laitoin niihinkin liimaa. Pistin hetkeksi painon alle =liisteripullo).
Kirjansidontaliima= joku sanoi että joku oli sanonut että kun laittaa liisteriä ja erikeeperiä puolet ja puolet, niin syntynyttä seosta voi käyttää kirjansidonnassa. Tiedä häntä sitten, vähän tuhraamiseksi meni, mutta onhan siitä jo monta vuotta kun tein tätä hommaa viimeksi. Hurjien postikulujen vuoksi en raskinut tilata netistä löytämältäni sivustolta oikeaa kirjansidontaliimaa.




Tein kirjoihin hienot kapiteelit trikoosta. Ne on vaan koristeet, piste iin päälle ja nyrkki silmään. Kapea rullautuva trikookaistale trikookäänteen alle, leikataan kuivuttua juuri kirjan selän levyiseksi. Liimataan paikalleen. Kapiteeli= liimainen kangaskappale, joka töröttää kirjan ylä- ja alalaidassa, ei mainittavaa funktiota, voi tosin tuoda väriä kirjaan.




Ja ai niin, kirjanmerkkinauhat (tässä tapauksessa kokoelma eri lähteistä peräisin olevia satiininauhoja [nuken kastemekosta jäi sinistä, neulepaitojen hartioista ihanaa keltaista jne]) pistettiin (liimattiin) paikalleen ennen kapiteelin kiinnittämistä.




Sitten leikkasin kannet, pääty jostain vesivärivihkon kannesta, kannet paksusta kolmen millin konepahvista. Yhdistin päädyn kansiin ns. yhdistelmäpaperilla. Voinen mainita, että em. paperi menee helposti rikki jos laittaa liikaa liimaa. Se vaan syöpyy puhki kun sitä liimaa sutii vasta viidettä kerrosta, kummallista.




Asetin kirjan kansien väliin ja mittasin kannet oikean kokoisiksi ts. leikkasin ylimääräiset pois. (Mattoveitsi ja näppivoimat on kova juttu, isona hankin metalliviivottimen, niin ei ole niin suru katsoa miten muoviviivaimelle käy tässä hommassa. )




Leikkasin jostain kankaasta kannenpäällystysmateriaalia. Kaverin kätköistä löytyi tuollaista raitakuosia, mikä sopii mainiosti sivujen iloiseen värimaailmaan.

Sivelin liimaa sinne sun tänne ja länttäsin kansikankaan paikalleen. Tuhrasin liiman kans ja sen sellaista. Kai ne jotenkin tarttu kiinni. Levitin liimaa kansien sisäpuolille ja päätyyn ja niin iskin kirjan paikoilleen. Toivoin parasta ja pistin kirjan painumaan jonnekin kirjapinon tai sängynpäädyn alle. Minne milloinkin.

Pääosin olen tyytyväinen tähän urakkaan, kun lopulta aloin tulla toimeen tuon liimankin kanssa. Kuulemma ne liimatahrat on se juttu, että on käsintehtyä?




Lisäsin vielä pari kuvaa tähän tekstiin. Viimeisessä kuvassa on suttupaperikirjanen, joka on liimasta jäykkä, se kun on ensimmäinen kirjani kolmen vuoden tauon jälkeen niin tuntui että eihän sitä osaa enää mitään. Kannet on kuitenkin periaatteessa hienot, varsinkin helmet ja kukan varret. : ) Näillä mennään!

2 kommenttia:

  1. heti alkutekstien jälkeen kummitustyttäresi pikaisesti kipitti peiton alle, jottei totuus tulisi liian rajuna vielä kovin nuorella iällä, ollos siis huoletoin!

    VastaaPoista
  2. Tykkään sun blogista ja jutuista ja tekemisistä! Minäkin sitten isona sidon kirjoja.

    VastaaPoista